Valkeakosken Koskenpojat ry

Etusivu

Info Hallitus Jaostot Tapahtumakalenteri Keskustelu Linkit Yhteystiedot Palaute

 

Painijaosto

NIKO YLÄ-OUTINEN KLL:n SM - NELONEN

                 

- Tommi Ylä-Outinen-

Niko Ylä- Outinen sijoittui neljänneksi 17.-18.5. Vaasassa järjestetyissä Koululiikuntaliiton kreikkalais-roomalaisen painin mestaruuskilpailuissa.

Vaasaan oli kerääntynyt yhteensä 368 painijaa 70 eri kunnasta. Niko osallistui alipainoisena sarjaan pojat 16v./44 kg ja edusti Tyryn koulua. Ottelun kestoaika oli 1 erä/3 minuuttia. Sarjassa 44 kg oli yhteensä 15 painijaa ja otteluita kertyikin Nikolle yhteensä viisi.

Nikon lohkossa oli neljä painijaa, joista ensimmäisenä vastaan tuli Seinäjoen Sampo Pasanen, josta Niko otti 6 - 1 pistevoiton. Seuraavaksi vastaan asettui Aapeli Jokinen Tampereelta. Jokisen Niko selätti minuutin painin jälkeen johtaessaan 6 - 0, mikä olisi ollut myös ylivoimainen pistevoitto. Viimeisenä alkulohkossa oli Jaakko Laitinen Lapualta. Alku ottelusta meni Laitiselle. Laitisen johtaessa 3 - 0 ja Nikon hankittua jo varoituksen. Niko onnistui ulosviennissä kaksi kertaa ja kavensi pisteet 3 - 2:een ja 15 sekuntia ennen ottelun loppua Niko onnistui pystykravatissa ja voitti tiukan matsin lopulta pistein 5 - 4. Nikolle tuli lohkovoitto ja tie puolifinaaliin.

Semifinaalissa Niko joutui tunnustamaan Turun Jonne Juustin paremmakseen. Puoli minuuttia ennen ottelun loppua Niko oli häviöllä kaksi pistettä ja joutui pakon edessä yrittämään Juustista heittoa, joka epäonnistui ja näin Niko putosi pronssiotteluun.

Pronssiottelussa TUL:n mestaria, Tuusulan Antti Mäkistä vastaan alku oli tasainen. Mäkinen sai kuitenkin kahden minuutin painin jälkeen Nikon mattoon ja otti alle vienti pisteen lisäksi Nikosta yhden pisteen vyörytyksen. Niko oli taas pakotettu heittoon ja olikin vähällä onnistua pystykravatissa. Mäkinen kuitenkin pidempänä onnistui passaamaan heiton ja otti sarjan pronssia.

Sarjan voitto meni Hollolan Markus Jaakkolalle ja hopeaa paini Nikon pudottanut Jonne Juusti Turusta. Nikon neljännen tilan arvoa nostaa se, että kaksi alkulohkon vastustajaa sijoittui tänä vuonna poikien SM - kilpailuissa kuuden joukkoon ja kaksi mitalistia pudotettiin jatkosta ensi kierroksella.